Wednesday, September 30, 2009

Matkaan!

Jos valmistelut olivat sujunneet kivuttomasti, niin lähtö olikin eri juttu.

Eräs nimeltä mainitsematon vakuutusyhtiö päätti jossitella vakuutukseni kanssa ja lähettää kiireellisen päätöksen postissa - kielteisenä. Päätös saapui kirjeitse sopivasti itselleni kahta päivää ennen lähtöä. Onneksi vakuutuskentältä löytyy muitakin yrittäjiä ja vakuutusasiat saatiin karsittua kokoon viimeisten päivien kiireestä huolimatta.

Elämää ei voi kuin ihailla. Kun alkukesästä 27.5 keskiviikkona sain hyväksyvän vastauksen ja tervetulotoivotuksen PUE:lta (Poznań University of Economics), niin seuraavana perjantaina tapasin elämäni naisen. Parisen vuotta sinkkuna maailmaa katselleena en voinut kuin nauraa kohtalon käden ajoitukselle... x) Sanomattakin selvää että lähteminen ja näin suuri välimatka vain neljän kuukauden yhdessäolon jälkeen ei ole ollut helppoa kummallekkaan. Vaihtarivuoden lisääminen elämän yhtälöön ei kuitenkaan ajan myötä muutu ainakaan helpommaksi, joten kivuista ja ikävästä huolimatta päätin uskaltaa. Ajatus tulevaisuudesta kantaa täälläkin... :)

Tarpeeksi siirappia - takaisin asiaan. Paikalliselta yliopistolta oli kesällä tullut kiitettävästi infoa ja majoituskin oli jo sopivasti etukäteen opiskelija-asuntola Dewizkasta. Majoitus oli merkitty alkavaksi ma 21.9 kun orientoitumispäivä olisi pe 25.9. Lentoja etsiessäni löysin Turusta Gdanskiin lentävän Wizz Airin. Muiden matkalippujen ollessa reilu sadan euron pintaan (Finnair 770+€ kuukausi ennen lähtöä !!!) pääsi Wizzin kyydillä 5kg lisäpainollakin hintaan 34.99€. Lennot varasin keskiviikoksi.

Turusta lähtö merkitsi paria tuntia lisää matka-aikaan. Otinkin varaslähdön ja olin tiistai-iltana jo Korialla Kouvolan lähellä, josta suunnattiin sitten ke kohti Turkua keskiviikkona puolen päivän jälkeen. Terminaali Turussa oli vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta otin sen "pehmeänä laskuna" Puolalaiseen ympäristöön.



Lento oli nopeasti ohi ja Gdanskin lentokeltältä napattu taksi hurautti 15min matkan juna-asemalle vähän reilu kympin hintaan. Seuraava juna lähtikin sitten vasta illalla, joten asemalla hujahti pari tuntia paikallisia ihmetellen. Junassa oli Pottermaista tunnelmaa lokerikkoineen ja hieman vanhahtaneena mallina, mutta sekin toi perille asti. Vielä kun samasta osastosta löytyi entinen PUEn opiskelija ei matkakaan tuntunut liian pitkältä. Reilu neljän tunnin junamatkan jälkeen olin perillä Poznańissa.

Asemalle minua oli vastassa eräs PUEn vaihtariohjelman parhauksista. Oma buddyni Karolina Kuźnicka. Tämä puolalainen enkeli heräsi keskellä yötä 03:00 vain hakeakseen minut juna-asemalta. Hän tuli autolla jottei minun tarvitsisi rahdata tavaroitani ympäri Poznańin pientareita. Kävimme hakemassa minulle syötävää ja suuntasimme asuntolalle. 04:00 olin uudessa asunnossani rättiväsyneenä 16 tunnin matkasta, mutta ehjänä ja kaikki tavarat mukana.


Tuesday, September 29, 2009

Puolaan?!

Hyppytunti ensimmäisen viikon luentojen välissä antaa oivan tilaisuuden tarinaruuhkan purkamiseen. Aloitetaan alusta, eli miten päädyin valitsemaan Puolan ja Poznańin ja kuinka valmistelut sujuivat.

Olin aika myöhään liikkeellä päättäessäni viettää seuraavan lukuvuoden vaihdossa. Elettiin jo kevään ja kesän vaihdetta. Haut vaihtokohteisiin alkavat heti vuodenvaihteen jälkeen. Kaukokohteisiin jopa aikasemmin. En siis itse odottanut kuin peruutuspaikkojen odottelua, joten alkuun en uhrannut paljoakaan aikaa kohteen miettimiseen.

Käynti Kaisa Nikun vaihtaritoimistossa paljasti kuitenkin että kohteita Eurooppaan oli jäljellä yllin kyllin [Ihmiset lähtekää vaihtoon!]. Niinpä sain listan joka sisälsi toistakymmentä maata joissa kaikissa oli useita yliopistoja valittavana. Mukana oli niin Sveitsi, Ranska, Saksa kuin Belgia, Hollanti ja Espanjakin. Ei mikään helppo valinta nopeasti tehtäväksi. Sain viikonlopun aikaa miettiä.

Valinnassa auttoi huomattavasti vaihtareiden kirjoittamat aikaisemman raportit. (Jos olet miettinyt vaihtoa ja pähkäilet maata, niin suosittelen lämpimästi raporttien lukemista.) Halusin kulttuurikokemuksen jota en turistina todennäköisesti tulisi hankkimaan. Englannin kielinen opetus, mutta kuitenkin tarpeeksi eksoottinen. Slaavilainen kulttuuri hieman itänaapuriamme ystävällisemmässä muodossa. Myös edelliskesän työtilanne tuki ajatusta halvemmasta maasta, koska säästöjä ei olisi tuhlattavana. Belgian Brysselit, Sveitsin Bernit ja Espanjan lämpö jäivät siis kaikki jälkeen joltain osa-alueelta.

Ajatus Puolasta ei kuitenkaan lämmittänyt hyvään suomalaiseen asumiseen tottunutta. Nopeasti vääriksi todistetut mielikuvat betonikolhooseista ja lämmityksen puuttumisesta johtivat minut Poznańin kaupungin esittelyyn. "Vanhimpia Puolalaisia kaupunkeja, paljon kulttuurinähtävyyksiä ja yksi läntisen Puolan talouskeskittymistä", kuulosti lupaavalta kaupungin kuntoa ajatellen. Myös yliopisto vakuutti useine tieteenhaaroineen ja vielä monilukuisimpine osastoineen. Jälkeenpäin voitte itse todeta minkä minä jo tiedän - eivät turhaan kehuneet :)

Valmistelut sujuivat melko ripeästi ja kivuttomasti Kaisan avustaessa. Kämppäkin järjestyi yliopiston asuntolasta pelkällä ilmoituksella. Muutaman päivän paperisodalla ja parilla soitolla oli kaikki tarvittava hoidettu. Jäljelle jäi vain lähdön odottelu.

Seikkailu alkakoon!

Sunday, September 27, 2009

Blogista


Cześć!

Syystä tai toisesta olet eksynyt lukemaan vaihto-oppilasvuoteni kokemuksista ja kommelluksista Puolassa lukuvuonna 2009-2010. Tämä blogi on mahdollisesti hyödyllinen (ei palautusoikeutta) ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita vaihtoon lähdöstä, Puolasta tai ihan vaan allekirjoittaneen kuulumisista.

Päivämääriä varmaan lueskelee jossain postauksien reunoilla, milloin mikäkin on lähetetty, mutta pyrin kertomaan teksteissäkin jonkinlaisen aikajanan jotteivät heikkohermoisimmat tipu kyydistä ajatuksen juostessa. :) Päivityksiä pyrin tekemään kun asioita eteen sattuu, mutta jo nyt parin ensimmäisen päivän aikana huomaan kasautumista asialistalla. Kärsivällisyyttä ja keppiä siis kaivataan!

Toivon että nautit lukemastasi ja saat siitä jotain hyötyä. Palaute ja ehdotukset ovat tervetulleita!

Poznań University of Economics (PUE),
Risto Laine