Hyppytunti ensimmäisen viikon luentojen välissä antaa oivan tilaisuuden tarinaruuhkan purkamiseen. Aloitetaan alusta, eli miten päädyin valitsemaan Puolan ja Poznańin ja kuinka valmistelut sujuivat.
Olin aika myöhään liikkeellä päättäessäni viettää seuraavan lukuvuoden vaihdossa. Elettiin jo kevään ja kesän vaihdetta. Haut vaihtokohteisiin alkavat heti vuodenvaihteen jälkeen. Kaukokohteisiin jopa aikasemmin. En siis itse odottanut kuin peruutuspaikkojen odottelua, joten alkuun en uhrannut paljoakaan aikaa kohteen miettimiseen.
Käynti Kaisa Nikun vaihtaritoimistossa paljasti kuitenkin että kohteita Eurooppaan oli jäljellä yllin kyllin [Ihmiset lähtekää vaihtoon!]. Niinpä sain listan joka sisälsi toistakymmentä maata joissa kaikissa oli useita yliopistoja valittavana. Mukana oli niin Sveitsi, Ranska, Saksa kuin Belgia, Hollanti ja Espanjakin. Ei mikään helppo valinta nopeasti tehtäväksi. Sain viikonlopun aikaa miettiä.
Valinnassa auttoi huomattavasti vaihtareiden kirjoittamat aikaisemman raportit. (Jos olet miettinyt vaihtoa ja pähkäilet maata, niin suosittelen lämpimästi raporttien lukemista.) Halusin kulttuurikokemuksen jota en turistina todennäköisesti tulisi hankkimaan. Englannin kielinen opetus, mutta kuitenkin tarpeeksi eksoottinen. Slaavilainen kulttuuri hieman itänaapuriamme ystävällisemmässä muodossa. Myös edelliskesän työtilanne tuki ajatusta halvemmasta maasta, koska säästöjä ei olisi tuhlattavana. Belgian Brysselit, Sveitsin Bernit ja Espanjan lämpö jäivät siis kaikki jälkeen joltain osa-alueelta.
Ajatus Puolasta ei kuitenkaan lämmittänyt hyvään suomalaiseen asumiseen tottunutta. Nopeasti vääriksi todistetut mielikuvat betonikolhooseista ja lämmityksen puuttumisesta johtivat minut Poznańin kaupungin esittelyyn. "Vanhimpia Puolalaisia kaupunkeja, paljon kulttuurinähtävyyksiä ja yksi läntisen Puolan talouskeskittymistä", kuulosti lupaavalta kaupungin kuntoa ajatellen. Myös yliopisto vakuutti useine tieteenhaaroineen ja vielä monilukuisimpine osastoineen. Jälkeenpäin voitte itse todeta minkä minä jo tiedän - eivät turhaan kehuneet :)
Valmistelut sujuivat melko ripeästi ja kivuttomasti Kaisan avustaessa. Kämppäkin järjestyi yliopiston asuntolasta pelkällä ilmoituksella. Muutaman päivän paperisodalla ja parilla soitolla oli kaikki tarvittava hoidettu. Jäljelle jäi vain lähdön odottelu.
Seikkailu alkakoon!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)

No comments:
Post a Comment